Miten ja miksi optio-oikeudet olisi kirjattava yritysten tuloksiksi Optio-oikeudet laimentavat osakkeenomistajan arvoa John P. Hussman, Ph. D. Kaikki oikeudet pidätetään ja toteutetaan aktiivisesti. Tämän artikkelin osiot voidaan mainita attribuutilla. Rahoituksen rautaoikeus on, että minkä tahansa arvopaperin hinta on tulevien rahavirtojen diskontattu arvo, jonka se toimittaa sijoittajille ajan mittaan. Jokainen tapahtuma, joka vaikuttaa arvopaperin Fed-liikkeeseen, taloudellisiin uutisiin, Marssiin laskeutuvat Kansasiin, vaikuttaa sen seurauksena joko 1) sellaisten rahavirtojen virtaan, jotka sijoittajat odottavat turvallisuuden toimittavan, tai 2) kassavirrat nykyarvoon. Laatu, joka erottaa hyvät analyytikot köyhiltä, on ymmärrys vakuuden tosiasiallisesti käsittelemistä rahavirroista ja sopiva kurssi, jolla nämä rahavirrat on diskontattava nykyarvoon (mukaan lukien asianmukaiset riskipreemit). Sijoittajien lähde viime vuosina on heidän kieltäytyminen ottamasta tätä rautaoikeutta vakavasti. Osa ongelmasta on se, että he eivät ymmärrä sellaisten rahavirtojen luonnetta, joita osakeosuus on tosiasiallisesti vaatinut. Toinen osa on se, että ne eivät ole onnistuneet alentamaan näitä rahavirtoja asianmukaisesti. Näiden epäonnistumisten syy on selvä: sijoittajia on kannustettu keskittymään odotuksiin vastaaviin liikevoittoihin sen sijaan, että analysoitaisiin, mitä osuutta näistä liikevoitoista todellisuudessa vaaditaan osuutensa varastossa, tai näiden saatavien ja niiden hinnan välisestä suhteesta maksettu. Kuka tuottaa liikevoittoa joka tapauksessa Osuus varastosta ei ole vaatimus liikevoitosta eikä muista perustekijöista, jotka sopivat kätevästi perustelemaan uusien euromääräisten arvostusten perustelemista. Esimerkiksi sijoittaja arvostaa osakekurssia useammaksi EBIT: ksi (tulos ennen korkoja ja veroja). seuraavan yk - sityiskerroin oli parempi vähentää velan per osake. Jopa tämä ei mene tarpeeksi pitkälle, mutta se on ensimmäinen askel sen tunnustamisessa, että tällaiset määrärahan määräykset eivät ole yksin omistajien omaisuutta. Käyttötoiminnan tuotot eivät vähennä velkojaan sidottuja korkoja eivätkä veroja hallitukselle. (joka ei ole edes määritelty yleisesti hyväksyttyjen laskentaperiaatteiden mukaisesti) sisältää mielivaltaisesti useita todellisia kuluja ja tappioita, jotta saadaan ennennäkemättömämpi luku, mutta tuloksena oleva määrä ei kuvaa yrityksen tosiasiallisia taloudellisia tuloksia. Kasvuun tähtäävien yritysten on lisäksi tehtävä tyypillisesti pääomasijoituksia yli poistumisvaatimuksen ylittävä määrä. Viime kädessä sijoittajat eivät vaadi liikevoittoa, vaan vapaa kassavirta (mitä Warren Buffett kutsuu omistajien tuloiksi). Vapaa kassavirta vähentää useita liiketoiminnan tuloksia, mukaan lukien korot, verot, etuoikeutetut osingot ja pääoman menot yli ja yli poistumisen. Toisin sanoen vapaa kassavirta mittaa, mitä osakkeenomistajat ovat todella käytettävissä kaikkien muiden vaatimusten täyttyessä (mukaan lukien tulevaisuuden kasvusäätiö). Kassavirtaa on kaksi käyttöä. Yksi on maksaa osinkoja, ja toinen on ostaa osakkeita osakkeenomistajien eduksi. Huomaa, miten takaisinostot toimivat. Kun yritys ostaa osan osuudestaan, se ostaa vaatimuksen tulevasta vapaan rahavirran virrasta, joka jaetaan nyt jäljellä olevien osakkeenomistajien kesken. Mikä on tämän tulevan kassavirran virtausarvo Markkinahinta takaisin hankittuna osuutena. Niin kauan kuin osakkeiden sijoittajat ovat samaa mieltä siitä, että markkinahinta on oikeudenmukainen, osakkeiden takaisinostot antavat osakkeenomistajille aivan kuin vapaa kassavirta olisi jaettu osinkoina. Kun ymmärrät nämä tosiasiat täysin, ymmärretään myös, miksi optio-apurahoja olisi käytettävä kuluksi. Syy on yksinkertainen. Jos osakesijoitukset ovat vapaan kassavirran jakaminen osakkeenomistajien hyödyksi, optio-avustukset ovat tosiasiallisesti vapaan kassavirran muuttaminen osakkeenomistajille maksettavilla menoilla. Näin ollen ne ovat vähennys niistä taloudellisista tuloksista, jotka voidaan tasapuolisesti ilmoittaa osakkeenomistajille. Tämä pätee, vaikka optio-oikeuksien ja osakkeiden avustukset eivät aiheuta rahavirtaa. Kun työntekijöitä, johtajia ja johtajia annetaan varastossa korvauksena, yhtiö siirtää osan tulevista vapaista rahavirroista pois nykyisistä osakkeenomistajista. Mikä on näiden tulevien vapaiden rahavirtojen markkina-arvo Tietenkin liikkeeseen laskettujen osakkeiden hinta. Jos osakkeet annetaan optio-oikeuksien perusteella, osakkeenomistajille aiheutuvat kustannukset ovat liikkeeseen laskettujen osakkeiden markkinahinta, josta vähennetään kyseisistä osakkeista maksetun lakko-hinnan. Asiaankuuluva kysymys ei ole se, onko optio-oikeuksien ja varojen avustukset kirjattava kuluksi, mutta kuinka kustannuksia olisi käsiteltävä tilinpäätöksessä. Ihannetapauksessa tilinpäätös sisältää vapaan kassavirran suoraan, vähentämällä liikevoitoista erilaisia velvoitteita, kuten korot, verot, pääoman menot ylittävät poistot ja varojen ja optioiden liikkeeseenlaskun. Vaikka tulos jäisi yksin, osakkeenomistajat vetäytyisivät lopulta kohti ilmaista kassavirtaa, koska se on ainoa arvo, johon heillä on asiaa koskeva vaatimus. Tämä säästää myös paljon Warren Buffettin sijoittajia. Vapaan kassavirran laskemisen puuttuessa sopivin varastotilien ja optio-oikeuksien osuus on tuloslaskelmassa erillisenä rivinä myytyjen, yleisten ja hallinnollisten kulujen muodossa. Varastojen liikkeeseenlaskun vuoksi tämä on yksinkertaista. Työntekijälle myönnetty osake on olemassa olevien osakkeenomistajien tulevien vapaiden kassavirtojen kulkeutuminen ja rahavirtojen virtausvirta on markkinoiden arvo, joka on yksinkertaisesti osakekurssin hinta. (Hinta voi poiketa tietystä analyytikon omasta olettamuksesta tulevien kassavirtojen perusteella ja sopivista diskonttokoroista, mutta markkinakysymys on tiivistetty osakekurssin mukaan). Tämä markkina-arvo olisi vähennettävä ansioista samana ajanjaksona, jolloin varastosta on annettu. Vaihtoehdot ovat hieman vaikeampia. Yksi tuloslaskelmassa esitetyistä tuloslaskelmista on se, että tulosta pidetään kannattavuuden virtaustilinä, jolloin optiot ovat näennäisesti monimutkaisia rahoituseriä, joka on etuoikeusasemaltaan kassavaikutteinen liikkeellelaskija. Tämä ilmeinen monimutkaisuus kehottaa teoreetikkoja tekemään hyvää parhaimman vihollisen, jättäen kaikki ilman mitään. He väittävät esimerkiksi, että Black-Scholes-malli vääristää pitkäaikaisia vaihtoehtoja ja että se ei ota huomioon aikaisempien vaihtoehtojen saamista tai mahdollisia uudelleenhinnoittelua. Niinpä niille, joiden arvo on nolla, on parempi. Kuten Einstein sanoi, kaikki olisi tehtävä mahdollisimman yksinkertaisiksi, mutta ei yksinkertaisemmiksi. On selvää, että tilinpäätös sisältää kohtuulliset arviot ja julkistamisen, kun kyseisiin arvioihin liittyy olennaisia epävarmuustekijöitä. Sama pätee optioita laskettaessa. Lahjoitusten vaihtoehdon on oltava yksinkertainen, jotta se voidaan helposti toteuttaa perus-, yleisesti saatavilla olevan mallin ja yleisesti saatavilla olevien tietojen avulla. Kun vaihtoehto annetaan, määrität sen kustannukseksi Black-Scholes - mallin perusteella käyttäen volatiilisuutta, joka saadaan kyseisen yrityksen indeksistä. (Indeksin volatiliteetti on tyypillisesti pienempi kuin komponenttivarastojen keskimääräinen volatiliteetti, mutta indeksivolatiliteetin käyttö on tarkoituksenmukaisempi pitkäaikaisille optioille). Tuloksena oleva optioarvo, esimerkiksi 1000, vähennetään ansioista. Nyt kuluu vuosi. Jos osakekurssi on noussut ja vaihtoehdon arvo on nyt 1200, vähennät 200 uutta nykyisestä tuloksesta, koska osakkeiden liikkeeseenlasku on tullut todennäköisemmäksi. Tätä lisäkustannusta ei vähennetä optio-oikeuksien antamisvuonna. Sopeutetaan siihen vuoteen, jona osakkeenomistajan arvon tehokas ehtyminen tapahtui. Tällainen suoraveloitus jatkuu, kunnes joko vaihtoehtoa käytetään tai se päättyy. Oletetaan sen sijaan, että liikkeeseenlaskun jälkeen on kulunut vuosi ja vaihtoehdon arvo on laskenut 700: een. Tässä tapauksessa lisäät 300 takaisin kuluvan vuoden tulokseen, koska osakkeenomistajat ovat vapautuneet kuluvan vuoden aikana potentiaalisen laimentamisen eduistaan , ja potentiaalisen laimennuksen arvo on 300. Yksi pienempi vaikeus lisäisi aiemmin korkean lentoliikenteen harjoittajille, joiden hinnat ovat laskeneet. Mutta tätä voitaisiin käsitellä yksinkertaisesti luokittelemalla vaihtoehtoiset lisäaineet ylimääräisinä voittoina. Tämä kohtelu ei saisi paljon vastustusta, koska johdon olisi vaikea väittää, että osakekurssin nousu johtuu siitä, että se olisi luokiteltava tavalliseksi. Yrityksillä on tietenkin taipumus alentaa nykyisten optioiden lakkohintaa, kun osakekurssi heikkenee, mikä lisää näiden optioiden arvoa. Tällöin potentiaalisen laimennuksen uhkaa ei vähennetä. Jos supistushinnan lasku on niin aggressiivinen, että uudelleenhinnoitellut vaihtoehdot ovat enemmän kuin edellisvuonna, uudelleenhinnoittelu johtaa vielä vähennettävään kuluvan vuoden tuloihin eikä lisärahoitukseen. Huomaa, että opintotukien arvo on vähennettävä riippumatta siitä, ovatko nämä avustukset todella kannustimia. Jos avustukset luovat kannustimen tuottaa enemmän tuloja kuin niiden kustannukset, nettovaikutus on suurempi tilinpäätöksen tulos. Jos ei, optio-avustukset vaikuttavat tulokseen puhtaana vähennyksenä. Joka tapauksessa ajatus on yksinkertainen. Vaihtoehdot ovat elossa, kunnes niitä käytetään tai vanhentuvat. Optio-avustusten alkupalkkio olisi syntynyt niiden myöntämisvuonna, mutta lisäkustannukset (tai hyvitykset) olisi kerättävä, kunnes optio toteutetaan (tai vanhentuu). Jos käy ilmi, että optio toteutetaan, optio-ohjelman koko vähennys ansioihin on kurssikehitys vähennettynä lakkohinnalla. Jos vaihtoehto päättyy arvottomana, optio-ohjelman koko vähennys ansioihin on nolla. Tämä lähestymistapa tekee järkevän yri - tyksen vastaamaan optioiden kustannuksia siihen ajankohtaan, jolloin osakkeenomistajat kokevat tehokkaasti laimentamisen. Olisiko osakkeenomistajille todella parempaa palvelemalla optio-apurahoilla nollahintoja ja piilottamalla yksityiskohtia alaviitteessä. Hussman on Hussmanin rahaston salkunhoitaja. Viimeinen aika: Optio-oikeudet ovat kuluja Aika on päättynyt keskustelu optio-oikeuksien kirjanpidosta kiista on käynyt aivan liian kauan. Itse asiassa sääntöjä, jotka koskevat johdon optio-oikeuksien raportointia, ovat peräisin vuodelta 1972, jolloin tilinpäätöksen laatimisperiaatetta käsittelevä lautakunta (FASB) on laatinut tilinpäätöksen laadintaperiaatteet. Sääntö määritteli, päivämäärä olisi mitattava niiden sisäisellä arvolla, joka on eron nykyisen käypän markkina-arvon ja optioiden toteutushinnan välillä. Tämän menetelmän mukaan optioille ei kohdisteta kustannuksia, kun niiden toteutushinta määritettiin nykyisellä markkinahinnalla. Säännön perusajatus oli melko yksinkertainen: koska rahana ei ole käsiä avustuksen myöntämisen yhteydessä, optio-oikeuksien antaminen ei ole taloudellisesti merkittävää liiketointa. Sitä mitä monet ajattelivat tuolloin. Lisäksi vuonna 1972 oli vähän teoriaa tai käytäntöä ohjata yrityksiä määrittäessään tällaisten rajatut rahoitusvälineet. APB 25 oli vanhentunut vuoden kuluessa. Black-Scholes - mallin julkaisu 1973 loi valtavaa kasvua julkisen kaupankäynnin kohteena oleville vaihtoehdoille, joka oli vahvistunut avaamalla myös Chicago Board Options Exchangein avaus vuonna 1973. Ei ollut varmasti sattumaa, että kaupankäynnin kohteena olevien optiomarkki - noiden kasvu heijastui yhä useammin optio-ohjelmiin johdon ja työntekijöiden palkitsemisessa. Työntekijöiden omistusosuuskeskus arvioi, että vuonna 2000 lähes 10 miljoonaa työntekijää sai optio-oikeuksia vuonna 2000 vähemmän kuin miljoona. 1990-luvulla kävi selväksi sekä teorian että käytännön mukaan, että minkä tahansa vaihtoehdon arvo oli paljon suurempi kuin APB: n määrittelemä sisäinen arvo 25. FASB aloitti vuoden 1984 optio-oikeuksien kirjanpidon uudelleen tarkastelun ja yli kymmenen vuoden kiihtyneiden kiistojen jälkeen antoi lopulta SFAS 123: n lokakuussa 1995. Se suositteli, että se ei velvoittaisi yrityksiä raportoimaan myönnettyjen optioiden kustannuksia ja määrittämään niiden kohtuullisen markkina-arvon käyttäen hinnoittelumalleja. Uusi standardi oli kompromissi, mikä heijasti elinkeinonharjoittajien ja poliitikkojen intensiivistä lobbausta pakollista raportointia vastaan. He väittivät, että Executive-optio-oikeudet olivat yksi Amerikan poikkeuksellisista taloudellisista renessansseistä, minkä vuoksi yritykset yrittää muuttaa tilinpäätössääntöjä olivat hyökkäys Amerikkaan, joka oli erittäin onnistunut malli uusien yritysten perustamiselle. Useimmat yritykset ovat väistämättä jättäneet huomiotta suosituksen, jonka mukaan he vastustivat niin kiihkeästi ja jatkoivat vain opintorahojen myöntämispäivän, tyypillisesti nollan, olemattoman arvon. Tämän jälkeen ylimääräinen osakekurssi nousi optiokustannusten arvostelijoille, jotka näyttävät pörssirahoituksilta. Mutta kaatumisen jälkeen keskustelu on palannut kostoksi. Erityisesti yritysten kirjanpidollisten skandaalien määrä on paljastanut, kuinka epätodellinen kuva taloudesta, jonka monet yritykset ovat maalaamassa tilinpäätöksessään. Yhä useammin sijoittajat ja sääntelyviranomaiset ovat tunnustaneet, että optioihin perustuva korvaus on merkittävä vääristävä tekijä. Jos esimerkiksi AOL Time Warnerissa vuonna 2001 ilmoittaisi SFAS 123: n suosittamat henkilöstön optio-oikeudet, se olisi osoittanut 1,7 miljardin euron liiketappion sijasta 700 miljoonan liiketuloksen tosiasiallisesti raportoitua. Uskomme, että korvausvaihtoehtojen tapaus on ylivoimainen, ja seuraavilla sivuilla tarkastelemme ja hylkäämme niitä päävastuita, jotka ovat jatkossakin vastustajia. Osoitamme, että päinvastoin kuin näiden asiantuntijoiden argumentit, optio-oikeuksilla on todellista kassavirtavaikutusta, joka on raportoitava, että on käytettävissä tapoja, joilla nämä vaikutukset ovat kvantitatiivisia, että alaviitteiden ilmoittaminen ei ole hyväksyttävä korvaaja raportoitavaksi liiketoimesta tuloihin tilinpäätöksessä ja taseessa, ja että optiokustannusten täysimääräinen tunnustaminen ei saa hajauttaa yrittäjäyritysten kannustimia. Sitten keskustelemme siitä, miten yritykset voisivat ilmoittaa vaihtoehtojen kustannuksista tuloslaskelmissaan ja taseissaan. Fallacy 1: Optio-oikeudet eivät edusta todellista kulua Kirjanpidon periaatteena on, että tilinpäätöksessä olisi pidettävä kirjaa taloudellisesti merkittävistä liiketoimista. Kukaan ei epäile, että kaupankäynnin kohteena olevat vaihtoehdot täyttävät tämän kriteerin, joka maksaa miljardeja dollareita, ostetaan ja myydään joka päivä joko pörssiin tai pörsseihin. Monien ihmisten osalta yritysoptioavustukset ovat kuitenkin erilainen tarina. Nämä liiketoimet eivät ole taloudellisesti merkittäviä, argumentti menee, koska käteisvaroja ei vaihdeta. Entisen amerikkalaisen toimitusjohtajan Harvey Golubin julkaisemana Wall Street Journal - artikkelissa 8. elokuuta 2002 optio-apurahoja ei koskaan makseta yhtiölle, joten niitä ei pitäisi koskaan kirjata tuloslaskelmaan. Tämä asenne vastustaa taloudellista logiikkaa, puhumattakaan tervettä järkeä monessa suhteessa. Aluksi arvonsiirtojen ei tarvitse koskea käteisensiirtoja. Vaikka tapahtuma, jossa käteisvakuus tai maksu on riittävä tuottamaan tallennettavia tapahtumia, ei ole välttämätöntä. Tapahtumat, kuten omaisuuden varojen vaihto, vuokrasopimuksen allekirjoitus, tulevien eläkkeiden tai loma-etuuksien tarjoaminen nykyaikaiseen työsuhteeseen tai luottotodistusten hankkiminen, kaikki laukaisevat kirjanpidon liiketoimet, koska niihin liittyy arvopapereita, vaikka käteisvaroja ei käsi kädessä tapahtuma tapahtuu. Vaikka käteisvaroja ei muutetakaan, työntekijöille annettavien optio-oikeuksien antamisesta aiheutuu rahallista uhrausta, tilauskustannus, joka on otettava huomioon. Jos yritys myönsi työntekijöille varoja eikä optioita, jokainen olisi samaa mieltä siitä, että tällaisen liiketoimen kustannukset olisivat se raha, joka muutoin olisi saanut, jos se olisi myynyt osakkeet nykyisellä markkinahinnalla sijoittajille. Optio-oikeudet ovat täsmälleen samat. Kun yritys myöntää työntekijöille vaihtoehtoja, se luopuu mahdollisuudesta saada rahoja vakuutuksenottajilta, jotka voisivat ottaa nämä samat vaihtoehdot ja myydä ne kilpailevien vaihtoehtoisten markkinoiden sijoittajille. Warren Buffett teki tämän asian graafisesti 9. huhtikuuta 2002 Washington Post - sarakkeessa, kun hän totesi: Berkshire Hathaway tulee mielellään vastaan vaihtoehtoja rahojen sijaan monille tavaroille ja palveluille, joita myymme yritysmaailmassa. Annettavien vaihtoehtojen antaminen työntekijöille sen sijaan, että he myyvät niitä tavarantoimittajille tai sijoittajille vakuutuksenottajien kautta, merkitsee todellista menetystä yritykselle. On tietenkin järkevämpää väittää, että käteisvaroja myöntämällä optioita työntekijöille sen sijaan, että ne myydään sijoittajille, korvataan rahalla, jonka yhtiö säästää maksamalla työntekijöilleen vähemmän rahaa. Kahden arvostetuimman taloustieteilijän Burton G. Malkiel ja William J. Baumol totesivat Wall Street Journalin 4. huhtikuuta 2002 artikkelissa: Uusi yrittäjäyritys ei ehkä pysty tarjoamaan käteiskorvausta, joka tarvitaan houkuttelemaan erinomaisia työntekijöitä. Sen sijaan se voi tarjota optio-oikeuksia. Mutta Malkiel ja Baumol eivät valitettavasti noudata huomautustaan loogiseen lopputulokseen. Jos optio-oikeuksien kustannukset eivät sisälly yleisesti nettotulojen mittaukseen, optioita myöntävät yhtiöt alittavat korvauskustannukset, ja niiden kannattavuus, tuottavuus ja pääoman tuotto - toimet eivät ole verrattavissa taloudellisesti jotka ovat vain jäsentyneet korvausjärjestelmäänsä eri tavalla. Seuraava hypoteettinen kuva osoittaa, miten tämä voi tapahtua. Kuvittele kaksi yritystä, KapCorp ja MerBod, jotka kilpailevat täsmälleen samalla liiketoiminta-alueella. Nämä kaksi poikkeavat vain niiden työntekijöiden palkkauskokonaisuuden rakenteesta. KapCorp maksaa työntekijöilleen yhteensä 400 000 korvausta vuoden aikana rahana. Vuoden alussa se myös merkitsee pääomamarkkinoilla 100 000 vaihtoehdon merkitsemistä osakekaupalla, jota ei voida käyttää yhden vuoden ajan ja vaatii sen työntekijöitä käyttämään 25: tä korvaustaan uusien liikkeellelaskujen hankkimiseksi. KapCorpin nettorahavirta on 300 000 (400 000 korvauksen kustannuksella, joka on alle 100 000 optioiden myynnistä). MerBods-lähestymistapa on vain hieman erilainen. Se maksaa työntekijöilleen 300 000 käteistä ja antaa heille suoraan 100 000 vaihtoehdon vuoden alussa (samalla yhden vuoden liikuntarajoituksella). Taloudellisesti nämä kaksi asemaa ovat samat. Jokainen yritys on maksanut yhteensä 400 000 korvausta, joista kukin on antanut 100 000 vaihtoehdon, ja jokaisen nettokassavirran määrä on 300 000, kun vaihtoehtojen myöntämisestä saadut rahavarat vähennetään korvauksesta käytetystä rahasta. Molempien yhtiöiden työntekijät ovat vuoden aikana saman verran 100 000 optiota tuottaen samat motivaatiot, kannustimet ja säilytysvaikutukset. Kuinka laillista on tilinpäätösstandardi, joka sallii kaksi taloudellisesti identtistä liiketointa tuottaa radikaalisti erilaisia lukuja Valmistaessaan vuoden lopun tilinpäätöksensä KapCorp kirjaa 400 000 kruunun palkkiot ja näyttää taseeseensa 100 000 optio-oikeutta osakepääomassa. Jos työntekijöille annettavien optio-oikeuksien kustannuksia ei kirjata kuluksi, MerBod kirjaa kuitenkin vain 300 000 korvauskulut ja ei näytä taseeseensa annettuja optioita. Olettaen muilta osin samanlaisia tuloja ja kustannuksia, se näyttää siltä, että MerBodsin tulos oli 100 000 suurempi kuin KapCorps. MerBod näyttää myös olevan pienempi osakepohja kuin KapCorp, vaikka osakkeiden määrän kasvu lopulta on sama molemmille yrityksille, jos kaikki vaihtoehdot toteutetaan. Alhaisemman kompensaatiokustannuksen ja pienemmän osakepääoman seurauksena MerBodsin suorituskyky useimmilla analyyttisillä toimenpiteillä näyttää olevan huomattavasti parempi kuin KapCorps. Tätä vääristymää toistetaan joka vuosi, että nämä kaksi yritystä valitsevat eri korvausmuodot. Kuinka laillista on tilinpäätösstandardi, joka sallii kaksi taloudellisesti identtistä liiketointa tuottaa radikaalisti eri numeroita Fallacy 2: Työntekijän optio-oikeuksien kustannuksia ei voida arvioida Jotkut optiokustannusten vastustajat puolustavat asemansa käytännöllisillä, ei käsitteellisillä syillä. Optio-hinnoittelumallit saattavat toimia, he sanovat, opastettuna julkisen kaupankäynnin kohteena olevien optioiden arvostamiseen. Mutta he eivät voi tallettaa työntekijöiden optio-oikeuksien arvoa, joka on yksityisten sopimusten tekeminen yrityksen ja työntekijän välillä epälikvideihin instrumentteihin, joita ei voida myydä, vaihtaa, pantata vakuudeksi tai suojata. On totta, että yleensä likviditeetin puuttuminen vähentää sen arvoa haltijalle. Mutta haltijoiden likviditeettitappiot eivät vaikuta siihen, mihin liikkeeseenlaskija maksaa instrumentin luomisesta, ellei liikkeeseenlaskija jotenkin hyötyä likviditeetin puutteesta. Ja optio-oikeuksien osalta likvidien markkinoiden puuttuminen vaikuttaa vähäisessä määrin haltijan arvoon. Option-hinnoittelumallien suuri kauneus on se, että ne perustuvat taustalla olevan osakekannan ominaispiirteisiin. Siksi juuri ne ovat vaikuttaneet optiomarkkinoiden poikkeukselliseen kasvuun viimeisten 30 vuoden aikana. Option Black-Scholes-hinta on arvo, joka on osakekannan ja käteisvaraston arvo, jota hallitaan dynaamisesti kopioimalla tuottotavaraa kyseiseen vaihtoehtoon. Täysin nestemäisen kannan avulla muuten rajoittamaton sijoittaja voisi täysin suojautua option riskeiltä ja nostaa sen arvosta myymällä lyhyt jäljitettävän varaston ja rahan portfolio. Tällöin optio-arvojen likviditeettialennus olisi vähäinen. Ja tämä pätee myös silloin, kun vaihtoehdon kaupankäyntiä ei ole. Näin ollen optio-oikeuksien markkinoiden likviditeetti tai puuttuminen ei yksinään johda haltijan optio-oikeuksien alennukseen. Investointipankit, liikepankit ja vakuutusyhtiöt ovat nyt ylittäneet perustavanlaatuisen 30-vuotisen Black-Scholes - mallin, joka kehittää lähestymistapoja kaikenlaisten vaihtoehtojen hinnoitteluun: vakioihin. Eksoottiset. Vaihtoehtoja vaihdetaan välittäjien välityksellä, tiskiltä ja pörsseiltä. Valuutanvaihteluihin liittyvät valinnat. Monimutkaisiin arvopapereihin, kuten vaihtovelkakirjalainaan, edullisiin osakkeisiin tai veloitettaviin velkoihin upotetut optiot, kuten ennakkomaksuja tai korkoja koskevat korkit ja lattiat. Koko ala-ala on kehittänyt auttamaan yksilöitä, yrityksiä ja rahamarkkinajohtajia ostamaan ja myymään näitä monimutkaisia arvopapereita. Nykyinen finanssiteknologia varmasti sallii yritysten sisällyttää kaikki työntekijöiden optio-oikeuksien ominaisuudet hinnoittelumalliin. Muutamat sijoituspankit jopa hinnoittelevat avainhenkilöt, jotka haluavat suojaa tai myydä optio-oikeuksiaan ennen oikeuden syntymistä, jos heidän yritysoptio-ohjelmansa sallii sen. Tietenkin kaavapohjaiset tai vakuutuksenottajat arvioivat työntekijöiden optio-oikeuksien kustannukset ovat vähemmän täsmällisiä kuin käteisvoitot tai osakepalkkiot. Mutta tilinpäätöksen olisi pyrittävä olemaan oikein vastaamaan taloudellista todellisuutta pikemminkin kuin tarkalleen väärin. Toimittajat rutiininomaisesti perustuvat arvioihin tärkeistä kustannuseristä, kuten tehdas - ja laitehyödykkeiden poistoista ja varauksista vastuusitoumuksiin, kuten tuleviin ympäristönsuojeluihin ja tuotevastuuvapauskorvauksiin ja muihin oikeudenkäynteihin. Työntekijöiden eläkkeiden ja muiden eläke-etuuksien kustannuksia laskettaessa esimerkiksi johtajat käyttävät vakuutusmatemaattisia arvioita tulevista korkotasoista, työntekijöiden säilyttämisasteista, työntekijöiden eläkkeelle siirtymispäivistä, työntekijöiden ja heidän aviopuolisonsa pitkäaikaisuudesta sekä tulevien lääketieteellisten kustannusten noususta. Hinnoittelumallit ja laaja kokemus antavat mahdollisuuden arvioida jonkin tietyn ajanjakson aikana liikkeeseen laskettujen optio-oikeuksien kustannukset täsmällisesti tai suuremmalla osalla näistä muista eristä, jotka näkyvät jo yhtiöiden tuloslaskelmissa ja taseissa. Kaikki Black-Scholesin ja muiden optioiden arvostusmalleja koskevat vastalauseet eivät perustu vaikeuksiin arvioidessaan myönnettyjen optioiden kustannuksia. Esimerkiksi John DeLong, June 2002 Competitive Enterprise Institute - paperilla nimeltä The Stock Options Controversy and the New Economy, väitti, että vaikka arvo laskettaisiin mallin mukaan, laskenta edellyttäisi oikaisua työntekijän arvon huomioon ottamiseksi. Hän on vain puoli oikein. Maksamalla työntekijöitä omalla varastossaan tai optioillaan yhtiö pakottaa heidät pitämään erittäin monimutkaisia rahavaroja, mikä on edelleen riski, johon myös työntekijöiden oman inhimillisen pääoman sijoittaminen yhtiöön. Koska lähes kaikki henkilöt ovat riskialttiita, voimme odottaa työntekijöiden sijoittavan huomattavasti vähemmän arvopaperipakettiaan kuin muut, paremmin hajautetut sijoittajat. Työntekijän riskipääoman alhaisimpien kustannusten suuruusluvut on arvioitu, koska se on joskus nimeltään 20-50, riippuen kohde-etuuden volatiliteetista ja työntekijöiden salkun monipuolistamisesta. Tämän kuolleen painokustannuksen olemassaoloa käytetään joskus perustelemaan ylivoimaiselle johtajalle ylivoimaisesti annettavan optiopohjaisen korvauksen ilmeisen valtavaa laajuutta. Yhtiö, joka pyrkii esimerkiksi palkitsemaan toimitusjohtajansa miljoonalla vaihtoehdolla, jotka ovat arvoltaan 1 000 kpl markkinoilla, saattaa (ehkä epäoikeudenmukaisesti) syyttää, että sen pitäisi antaa 2 000 pikemminkin kuin 1000 vaihtoehtoa, koska toimitusjohtajien näkökulmasta vaihtoehdot ovat arvokkaita vain 500 kpl. (Huomautettakoon, että tämä perustelu vahvistaa, että aikaisempi käsitys on, että vaihtoehdot korvaavat käteistä.) Vaikka olisi kuitenkin kohtuullista ottaa kuolleet kustannukset huomioon päätettäessä, kuinka paljon osakeperusteisia korvauksia (kuten optioita) johtajat maksavat pakettia, ei ole varmasti järkevää sallia kuolleiden painojen vaikutus siihen, miten yritykset kirjaavat pakettien kustannukset. Tilinpäätös heijastaa yhtiön taloudellista näkökulmaa, ei yrityksiä (mukaan lukien työntekijät), joiden kanssa se harjoittaa liiketoimintaa. Esimerkiksi kun yritys myy tuotteen asiakkaalle, sen ei tarvitse tarkistaa, mitä tuote kannattaa kyseiselle henkilölle. Se laskee liiketoimeen odotettavissa olevan käteismaksun liikevaihdoksi. Samoin, kun yritys ostaa tavaran tai palvelun toimittajalta, se ei tutki, onko maksettu hinta ollut suurempi tai pienempi kuin toimittajakustannus tai mikä toimittaja olisi voinut saada, jos se myisi tuotteen tai palvelun muualle. Yritys kirjaa ostohinnan käteisenä tai rahana maksettavana vastikkeena, jonka se uhraa hankkiakseen hyvää tai palvelua. Oletetaan, että vaatetusalan valmistaja rakentaa kuntokeskuksen työntekijöilleen. Yhtiö ei tekisi niin kilpailemaan kuntosaleilla. Se rakentaisi keskuksen tuottamaan suurempia tuloja terveellisempien ja onnellisempien työntekijöiden tuottavuuden lisäämisestä ja luovuudesta sekä vähentämään työntekijöiden liikevaihdosta ja sairaudesta aiheutuvia kustannuksia. Yhtiön kustannukset ovat selkeästi kustannukset, jotka aiheutuvat laitoksen rakentamisesta ja ylläpitämisestä, ei siitä, että yksittäiset työntekijät voisivat sijoittaa siihen. Kuntokeskuksen kustannukset kirjataan jaksoittaiseksi kuluksi, joka on löyhästi vastaava odotettuun liikevaihdon kasvuun ja henkilöstöön liittyvien kustannusten alenemiseen. Ainoa kohtuullinen perustelu, jonka olemme havainneet kustannusarvioiden laskemiseen johtavista vaihtoehdoista alle markkina-arvon, johtuu siitä havainnosta, että monet vaihtoehdot menetetään, kun työntekijät lähtevät tai niitä käytetään liian aikaisin, koska työntekijät ovat vaarassa joutua uhkaamaan. Näissä tapauksissa olemassa oleva osakepääoma laimennetaan pienemmäksi kuin muutoin olisi tai ei ollenkaan, mikä näin ollen vähentää yhtiön kompensaatiokustannuksia. Vaikka olemme samaa mieltä tämän argumentin peruslogiikan kanssa, menettämisen vaikutus ja varhainen harjoittelu teoreettisiin arvoihin saattavat olla liioiteltuja. (Ks. Artikkelin lopussa menettämisen ja varhaisen harjoituksen todellinen vaikutus.) Väärinkäytön ja varhaisen harjoituksen todellinen vaikutus Toisin kuin käteispalkka, optio-oikeuksia ei voida siirtää yksilöltä, joka on myönnetty heille kenellekään muulle. Ei-siirrettävyyteen liittyy kaksi vaikutusta, jotka yhdistävät tekemään työntekijöiden vaihtoehdoista vähemmän arvokkaita kuin tavanomaiset vaihtoehdot markkinoilla. Ensinnäkin työntekijät menettävät vaihtoehtojaan, jos he lähtevät yritykseltä ennen kuin optiot ovat saaneet. Toiseksi työntekijät pyrkivät pienentämään riskiäan käyttämällä optio-oikeuksia aikaisemmin kuin hyvin hajautettu sijoittaja, mikä vähentäisi mahdollisuuksia huomattavasti suuremmalle voitolle, jos heillä olisi optio-oikeudet. Työntekijät, joilla on varoja, jotka ovat rahoissa, käyttävät myös niitä lopettaessaan, sillä useimmat yritykset vaativat työntekijöitä käyttämään tai menettämään vaihtoehtojaan lähdettäessä. Molemmissa tapauksissa vaihtoehtojen liikkeeseenlaskuun liittyvä taloudellinen vaikutus on vähentynyt, koska olemassa olevien osakepääomien arvo ja suhteellinen koko vähenevät vähemmän kuin ne olisivat olleet tai eivät lainkaan. Kun tunnustetaan, että yritykset joutuvat maksamaan optio-oikeuksien kustannuksia, jotkut vastustajat taistelevat uudelleenjärjestelytoiminnalla yrittäen vakiinnuttaa standardinantajat vähentämään huomattavasti näiden optioiden raportoituja kuluja, alentamalla niiden arvoa rahoitusmalleilla mitattuna vastaamaan vahvoja menettämismahdollisuus ja varhainen liikunta. Näiden henkilöiden FASB: lle ja IASB: lle esittämät nykyiset ehdotukset antavat yrityksille mahdollisuuden arvioida oikeuden syntymisajan kuluessa menetettyjen optio-oikeuksien prosenttiosuutta ja vähentää optio-avustusten kustannuksia tällä summalla. Lisäksi, sen sijaan, että käytettäisiin optio-elämän päättymispäivää optiohinnoittelumallilla, ehdotuksilla pyritään antamaan yrityksille mahdollisuus käyttää odotettua elämää vaihtoehtoon, joka heijastaa mahdollisuutta varhaisen liikunnan harjoittamiseen. Käytetyn odotetun keston (joka yritykset voivat arvioida lähellä oikeuden syntymisjaksoa eli neljä vuotta), toisin sanoen kymmenen vuoden sopimuskauden sijasta, vähentäisi huomattavasti optioiden arvioitua kustannusta. Joitakin säätöjä olisi tehtävä menettämisen ja varhaisen käytön aikana. Ehdotettu menetelmä supistaa huomattavasti kustannusten alenemista, koska se jättää huomiotta olosuhteet, joissa vaihtoehtoja todennäköisesti menetetään tai käytetään varhaisessa vaiheessa. Kun nämä olosuhteet otetaan huomioon, työntekijöiden optiokustannusten alentaminen on todennäköisesti paljon pienempi. Ensinnäkin harkitse menettämistä. Käytössä oleva kiinteä prosenttiosuus menetyksistä, jotka perustuvat historiallisiin tai tuleviin työntekijöiden vaihtuvuuteen, pätee vain, jos menettäminen on satunnainen tapahtuma, kuten arpajaiset, riippumatta osakekurssista. Todellisuudessa menetyksen todennäköisyys liittyy kuitenkin negatiivisesti menetettyjen vaihtoehtojen arvoon ja siten itse osakekurssiin. People are more likely to leave a company and forfeit options when the stock price has declined and the options are worth little. But if the firm has done well and the stock price has increased significantly since grant date, the options will have become much more valuable, and employees will be much less likely to leave. If employee turnover and forfeiture are more likely when the options are least valuable, then little of the options total cost at grant date is reduced because of the probability of forfeiture. The argument for early exercise is similar. It also depends on the future stock price. Employees will tend to exercise early if most of their wealth is bound up in the company, they need to diversify, and they have no other way to reduce their risk exposure to the companys stock price. Senior executives, however, with the largest option holdings, are unlikely to exercise early and destroy option value when the stock price has risen substantially. Often they own unrestricted stock, which they can sell as a more efficient means to reduce their risk exposure. Or they have enough at stake to contract with an investment bank to hedge their option positions without exercising prematurely. As with the forfeiture feature, the calculation of an expected option life without regard to the magnitude of the holdings of employees who exercise early, or to their ability to hedge their risk through other means, would significantly underestimate the cost of options granted. Option-pricing models can be modified to incorporate the influence of stock prices and the magnitude of employees option and stock holdings on the probabilities of forfeiture and early exercise. (See, for example, Mark Rubinsteins Fall 1995 article in the Journal of Derivatives . On the Accounting Valuation of Employee Stock Options.) The actual magnitude of these adjustments needs to be based on specific company data, such as stock price appreciation and distribution of option grants among employees. The adjustments, properly assessed, could turn out to be significantly smaller than the proposed calculations (apparently endorsed by FASB and IASB) would produce. Indeed, for some companies, a calculation that ignores forfeiture and early exercise altogether could come closer to the true cost of options than one that entirely ignores the factors that influence employees forfeiture and early exercise decisions. Fallacy 3: Stock Option Costs Are Already Adequately Disclosed Another argument in defense of the existing approach is that companies already disclose information about the cost of option grants in the footnotes to the financial statements. Investors and analysts who wish to adjust income statements for the cost of options, therefore, have the necessary data readily available. We find that argument hard to swallow. As we have pointed out, it is a fundamental principle of accounting that the income statement and balance sheet should portray a companys underlying economics. Relegating an item of such major economic significance as employee option grants to the footnotes would systematically distort those reports. But even if we were to accept the principle that footnote disclosure is sufficient, in reality we would find it a poor substitute for recognizing the expense directly on the primary statements. For a start, investment analysts, lawyers, and regulators now use electronic databases to calculate profitability ratios based on the numbers in companies audited income statements and balance sheets. An analyst following an individual company, or even a small group of companies, could make adjustments for information disclosed in footnotes. But that would be difficult and costly to do for a large group of companies that had put different sorts of data in various nonstandard formats into footnotes. Clearly, it is much easier to compare companies on a level playing field, where all compensation expenses have been incorporated into the income numbers. Whats more, numbers divulged in footnotes can be less reliable than those disclosed in the primary financial statements. For one thing, executives and auditors typically review supplementary footnotes last and devote less time to them than they do to the numbers in the primary statements. As just one example, the footnote in eBays FY 2000 annual report reveals a weighted average grant-date fair value of options granted during 1999 of 105.03 for a year in which the weighted average exercise price of shares granted was 64.59. Just how the value of options granted can be 63 more than the value of the underlying stock is not obvious. In FY 2000, the same effect was reported: a fair value of options granted of 103.79 with an average exercise price of 62.69. Apparently, this error was finally detected, since the FY 2001 report retroactively adjusted the 1999 and 2000 average grant-date fair values to 40.45 and 41.40, respectively. We believe executives and auditors will exert greater diligence and care in obtaining reliable estimates of the cost of stock options if these figures are included in companies income statements than they currently do for footnote disclosure. Our colleague William Sahlman in his December 2002 HBR article, Expensing Options Solves Nothing, has expressed concern that the wealth of useful information contained in the footnotes about the stock options granted would be lost if options were expensed. But surely recognizing the cost of options in the income statement does not preclude continuing to provide a footnote that explains the underlying distribution of grants and the methodology and parameter inputs used to calculate the cost of the stock options. Some critics of stock option expensing argue, as venture capitalist John Doerr and FedEx CEO Frederick Smith did in an April 5, 2002, New York Times column, that if expensing were required, the impact of options would be counted twice in the earnings per share: first as a potential dilution of the earnings, by increasing the shares outstanding, and second as a charge against reported earnings. The result would be inaccurate and misleading earnings per share. We have several difficulties with this argument. First, option costs only enter into a (GAAP-based) diluted earnings-per-share calculation when the current market price exceeds the option exercise price. Thus, fully diluted EPS numbers still ignore all the costs of options that are nearly in the money or could become in the money if the stock price increased significantly in the near term. Second, relegating the determination of the economic impact of stock option grants solely to an EPS calculation greatly distorts the measurement of reported income, would not be adjusted to reflect the economic impact of option costs. These measures are more significant summaries of the change in economic value of a company than the prorated distribution of this income to individual shareholders revealed in the EPS measure. This becomes eminently clear when taken to its logical absurdity: Suppose companies were to compensate all their suppliersof materials, labor, energy, and purchased serviceswith stock options rather than with cash and avoid all expense recognition in their income statement. Their income and their profitability measures would all be so grossly inflated as to be useless for analytic purposes only the EPS number would pick up any economic effect from the option grants. Our biggest objection to this spurious claim, however, is that even a calculation of fully diluted EPS does not fully reflect the economic impact of stock option grants. The following hypothetical example illustrates the problems, though for purposes of simplicity we will use grants of shares instead of options. The reasoning is exactly the same for both cases. Lets say that each of our two hypothetical companies, KapCorp and MerBod, has 8,000 shares outstanding, no debt, and annual revenue this year of 100,000. KapCorp decides to pay its employees and suppliers 90,000 in cash and has no other expenses. MerBod, however, compensates its employees and suppliers with 80,000 in cash and 2,000 shares of stock, at an average market price of 5 per share. The cost to each company is the same: 90,000. But their net income and EPS numbers are very different. KapCorps net income before taxes is 10,000, or 1.25 per share. By contrast, MerBods reported net income (which ignores the cost of the equity granted to employees and suppliers) is 20,000, and its EPS is 2.00 (which takes into account the new shares issued). Of course, the two companies now have different cash balances and numbers of shares outstanding with a claim on them. But KapCorp can eliminate that discrepancy by issuing 2,000 shares of stock in the market during the year at an average selling price of 5 per share. Now both companies have closing cash balances of 20,000 and 10,000 shares outstanding. Under current accounting rules, however, this transaction only exacerbates the gap between the EPS numbers. KapCorps reported income remains 10,000, since the additional 10,000 value gained from the sale of the shares is not reported in net income, but its EPS denominator has increased from 8,000 to 10,000. Consequently, KapCorp now reports an EPS of 1.00 to MerBods 2.00, even though their economic positions are identical: 10,000 shares outstanding and increased cash balances of 20,000. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. Indeed, if we say that the fully diluted EPS figure is the right way to disclose the impact of share options, then we should immediately change the current accounting rules for situations when companies issue common stock, convertible preferred stock, or convertible bonds to pay for services or assets. At present, when these transactions occur, the cost is measured by the fair market value of the consideration involved. Why should options be treated differently Fallacy 4: Expensing Stock Options Will Hurt Young Businesses Opponents of expensing options also claim that doing so will be a hardship for entrepreneurial high-tech firms that do not have the cash to attract and retain the engineers and executives who translate entrepreneurial ideas into profitable, long-term growth. This argument is flawed on a number of levels. For a start, the people who claim that option expensing will harm entrepreneurial incentives are often the same people who claim that current disclosure is adequate for communicating the economics of stock option grants. The two positions are clearly contradictory. If current disclosure is sufficient, then moving the cost from a footnote to the balance sheet and income statement will have no market effect. But to argue that proper costing of stock options would have a significant adverse impact on companies that make extensive use of them is to admit that the economics of stock options, as currently disclosed in footnotes, are not fully reflected in companies market prices. More seriously, however, the claim simply ignores the fact that a lack of cash need not be a barrier to compensating executives. Rather than issuing options directly to employees, companies can always issue them to underwriters and then pay their employees out of the money received for those options. Considering that the market systematically puts a higher value on options than employees do, companies are likely to end up with more cash from the sale of externally issued options (which carry with them no deadweight costs) than they would by granting options to employees in lieu of higher salaries. Even privately held companies that raise funds through angel and venture capital investors can take this approach. The same procedures used to place a value on a privately held company can be used to estimate the value of its options, enabling external investors to provide cash for options about as readily as they provide cash for stock. Thats not to say, of course, that entrepreneurs should never get option grants. Venture capital investors will always want employees to be compensated with some stock options in lieu of cash to be assured that the employees have some skin in the game and so are more likely to be honest when they tout their companys prospects to providers of new capital. But that does not preclude also raising cash by selling options externally to pay a large part of the cash compensation to employees. We certainly recognize the vitality and wealth that entrepreneurial ventures, particularly those in the high-tech sector, bring to the U. S. economy. A strong case can be made for creating public policies that actively assist these companies in their early stages, or even in their more established stages. The nation should definitely consider a regulation that makes entrepreneurial, job-creating companies healthier and more competitive by changing something as simple as an accounting journal entry. But we have to question the effectiveness of the current rule, which essentially makes the benefits from a deliberate accounting distortion proportional to companies use of one particular form of employee compensation. After all, some entrepreneurial, job-creating companies might benefit from picking other forms of incentive compensation that arguably do a better job of aligning executive and shareholder interests than conventional stock options do. Indexed or performance options, for example, ensure that management is not rewarded just for being in the right place at the right time or penalized just for being in the wrong place at the wrong time. A strong case can also be made for the superiority of properly designed restricted stock grants and deferred cash payments. Yet current accounting standards require that these, and virtually all other compensation alternatives, be expensed. Are companies that choose those alternatives any less deserving of an accounting subsidy than Microsoft, which, having granted 300 million options in 2001 alone, is by far the largest issuer of stock options A less distorting approach for delivering an accounting subsidy to entrepreneurial ventures would simply be to allow them to defer some percentage of their total employee compensation for some number of years, which could be indefinitelyjust as companies granting stock options do now. That way, companies could get the supposed accounting benefits from not having to report a portion of their compensation costs no matter what form that compensation might take. What Will Expensing Involve Although the economic arguments in favor of reporting stock option grants on the principal financial statements seem to us to be overwhelming, we do recognize that expensing poses challenges. For a start, the benefits accruing to the company from issuing stock options occur in future periods, in the form of increased cash flows generated by its option motivated and retained employees. The fundamental matching principle of accounting requires that the costs of generating those higher revenues be recognized at the same time the revenues are recorded. This is why companies match the cost of multiperiod assets such as plant and equipment with the revenues these assets produce over their economic lives. In some cases, the match can be based on estimates of the future cash flows. In expensing capitalized software-development costs, for instance, managers match the costs against a predicted pattern of benefits accrued from selling the software. In the case of options, however, managers would have to estimate an equivalent pattern of benefits arising from their own decisions and activities. That would likely introduce significant measurement error and provide opportunities for managers to bias their estimates. We therefore believe that using a standard straight-line amortization formula will reduce measurement error and management bias despite some loss of accuracy. The obvious period for the amortization is the useful economic life of the granted option, probably best measured by the vesting period. Thus, for an option vesting in four years, 148 of the cost of the option would be expensed through the income statement in each month until the option vests. This would treat employee option compensation costs the same way the costs of plant and equipment or inventory are treated when they are acquired through equity instruments, such as in an acquisition. In addition to being reported on the income statement, the option grant should also appear on the balance sheet. In our opinion, the cost of options issued represents an increase in shareholders equity at the time of grant and should be reported as paid-in capital. Some experts argue that stock options are more like contingent liability than equity transactions since their ultimate cost to the company cannot be determined until employees either exercise or forfeit their options. This argument, of course, ignores the considerable economic value the company has sacrificed at time of grant. Whats more, a contingent liability is usually recognized as an expense when it is possible to estimate its value and the liability is likely to be incurred. At time of grant, both these conditions are met. The value transfer is not just probable it is certain. The company has granted employees an equity security that could have been issued to investors and suppliers who would have given cash, goods, and services in return. The amount sacrificed can also be estimated, using option-pricing models or independent estimates from investment banks. There has to be, of course, an offsetting entry on the asset side of the balance sheet. FASB, in its exposure draft on stock option accounting in 1994, proposed that at time of grant an asset called prepaid compensation expense be recognized, a recommendation we endorse. FASB, however, subsequently retracted its proposal in the face of criticism that since employees can quit at any time, treating their deferred compensation as an asset would violate the principle that a company must always have legal control over the assets it reports. We feel that FASB capitulated too easily to this argument. The firm does have an asset because of the option grantpresumably a loyal, motivated employee. Even though the firm does not control the asset in a legal sense, it does capture the benefits. FASBs concession on this issue subverted substance to form. Finally, there is the issue of whether to allow companies to revise the income number theyve reported after the grants have been issued. Some commentators argue that any recorded stock option compensation expense should be reversed if employees forfeit the options by leaving the company before vesting or if their options expire unexercised. But if companies were to mark compensation expense downward when employees forfeit their options, should they not also mark it up when the share price rises, thereby increasing the market value of the options Clearly, this can get complicated, and it comes as no surprise that neither FASB nor IASB recommends any kind of postgrant accounting revisions, since that would open up the question of whether to use mark-to-market accounting for all types of assets and liabilities, not just share options. At this time, we dont have strong feelings about whether the benefits from mark-to-market accounting for stock options exceed the costs. But we would point out that people who object to estimating the cost of options granted at time of issue should be even less enthusiastic about reestimating their options cost each quarter. We recognize that options are a powerful incentive, and we believe that all companies should consider them in deciding how to attract and retain talent and align the interests of managers and owners. But we also believe that failing to record a transaction that creates such powerful effects is economically indefensible and encourages companies to favor options over alternative compensation methods. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. Companies should choose compensation methods according to their economic benefitsnot the way they are reported. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. A version of this article appeared in the March 2003 issue of Harvard Business Review. Research FEATURES Stock Options: Income Statement, Balance Sheet The financial statement impact of stock options is an often-misunderstood subject for investors. This column will explore the impact of stock options on the balance sheet and income statement. It will also include an example of the impact of options on diluted earnings per share. By Phil Weiss (TMF Grape) October 12, 2000 Last month I wrote an introduction to stock options in which I reviewed the compensation aspects, the primary advantages and disadvantages, and the different types of options that can be granted. Id like to continue this series with a discussion of the impact of stock options on the balance sheet and income statement. My discussion tonight will center on non-qualified stock options (NSOs). If youre not familiar with that term, please head back to my introductory column. One of the biggest objections to accounting for stock options is that the vast majority of companies do not record any compensation expense related to stock option grants. As a result, these companies, which account for their options under APB 25 (the original accounting principal describing the treatment of stock options under US Generally Accepted Accounting Principles (GAAP)) are not allowed to deduct the income tax benefit realized from the exercise of such options. Instead this tax benefit goes through the equity section of a companys balance sheet. In many cases you can see the amount of this benefit reflected in the Statement of Changes in Shareholders Equity. Since accounting is a double entry system, the other side of the change to shareholders equity is a reduction of income taxes payable to the IRS. Treasury Stock Method The accounting rules do, however, require that the tax benefit mentioned above be reflected in the calculation of diluted earnings per share (EPS), which is calculated via the Treasury Stock Method (TSM). In short, the TSM assumes that all the money in stock options are exercised at the beginning of a financial period (or the date of issue, if thats later). The reason that this method of calculating EPS is called the TSM is that it uses the proceeds from the hypothetical exercise of stock options to repurchase shares of stock -- such shares are called treasury shares. This actually serves to reduce the dilutive impact of stock options. Dont worry if this sounds a bit confusing. Ill provide an example of how this works shortly. There is actually a recent accounting standard (FAS No. 123) that recommends companies record compensation expense for their employee stock option grants. However, this alternative, which charges compensation expense for the fair value of options granted to employees, is largely ignored. One company that does follow this accounting pronouncement is Boeing Airlines (NYSE: BA). If you take a look at its income statement. youll see this cost reflected in the line called share-based plans expense. By following FAS No. 123 Boeing is also able to recognize some of the tax benefits associated with stock option exercise (of course the tax benefit is less than the actual compensation expense). Now lets try and put some numbers behind what Ive been talking about and see what happens. In working through this example, well assume that the options are accounted for under APB 25 and that the companies record no compensation expense for the grant of at-the-money stock options. You may want to take a short break before going through the example. Go get yourself something cold to drink and a calculator as well, since the only way I can think of doing this is to run through a bunch of numbers and calculations. First, we need to make some assumptions about how many options were actually exercised in order to calculate the balance sheet impact. It should be noted that in this part of the example, Ill only refer to the actual options exercised. In the second part, Ill refer to the total number of options outstanding. Both are needed to determine the full financial statement impact. It should also be noted that the ultimate purpose of the second part of the calculation is to determine how many additional shares the company would have to issue (over and above those it could repurchase with the proceeds from the stock options exercise) in the event that all the outstanding options were exercised. If you think about it, that should make a lot of sense. The purpose of this whole calculation is to determine diluted EPS. Were calculating the number of shares that have to be issued to arrive at the diluted share count. Note: This results in a 14,000 increase to cash flow (typically cash flow from operations). The treatment of stock options on the cash flow statement will be discussed more fully in the next installment of this series. Next, well need to add some more assumptions to see what happens to EPS: Lets summarize what happened here. Income statement impact None directly. As noted above, the company in this example has chosen to take the traditional approach to stock option compensation and has not deducted any compensation expense in its income statement. However, one cannot overlook the fact that there is an economic cost to stock options. The failure of most companies to reflect stock options in the income statement has led many to argue that this failure results in an overstatement of income. The issue of whether or not such amounts should be reflected in the income statement is a difficult one. It is easy to argue that excluding the impact of such options from book income results in income being overstated however, it is also difficult to determine the precise cost of options at the time of issue. This is due to such factors as the actual price of the stock at the time of exercise and the fact that there are employees that will not become vested in the options that they are granted. Balance sheet impact Stockholders equity increased by 14,000. The company saved 14,000 in taxes. Earnings per share impact When calculating diluted EPS, you assume that all in-the-money options are exercised at the average stock price for the period (25,000 shares under option in this example). This results in the company being treated as having received proceeds equal to the value of the number of options outstanding times the exercise price (500,000). In addition, for purposes of this calculation it is considered to have received proceeds equal to the amount of the tax benefit that would be received if all options were exercised (262,500). These proceeds are then used to purchase shares at the average stock price (15,250 shares). This figure is then subtracted from the total number of in-the-money stock options to determine the incremental shares that would have to be issued by the company (9,750). It is this figure that results in the increase to the total shares outstanding for the diluted EPS calculation. In this example the company had to issue 9,750 shares and saw its diluted EPS fall from 2.50 to 2.38, a decrease of about 5. Youll probably find that the difference between basic and diluted EPS in this example is a bit larger than normal. In the next part of this series, Ill discuss how stock options are treated in the cash flow statement. If you have any questions on whats been presented here, please ask them on our Motley Fool Research Discussion Board. ESOs: Accounting For Employee Stock Options By David Harper Relevance above Reliability We will not revisit the heated debate over whether companies should expense employee stock options. However, we should establish two things. First, the experts at the Financial Accounting Standards Board (FASB) have wanted to require options expensing since around the early 1990s. Despite political pressure, expensing became more or less inevitable when the International Accounting Board (IASB) required it because of the deliberate push for convergence between U. S. and international accounting standards. (For related reading, see The Controversy Over Option Expensing .) Second, among the arguments there is a legitimate debate concerning the two primary qualities of accounting information: relevance and reliability. Financial statements exhibit the standard of relevance when they include all material costs incurred by the company - and nobody seriously denies that options are a cost. Reported costs in financial statements achieve the standard of reliability when they are measured in an unbiased and accurate manner. These two qualities of relevance and reliability often clash in the accounting framework. For example, real estate is carried at historical cost because historical cost is more reliable (but less relevant) than market value - that is, we can measure with reliability how much was spent to acquire the property. Opponents of expensing prioritize reliability, insisting that option costs cannot be measured with consistent accuracy. FASB wants to prioritize relevance, believing that being approximately correct in capturing a cost is more importantcorrect than being precisely wrong in omitting it altogether. Disclosure Required But Not Recognition For Now As of March 2004, the current rule (FAS 123) requires disclosure but not recognition. This means that options cost estimates must be disclosed as a footnote, but they do not have to be recognized as an expense on the income statement, where they would reduce reported profit (earnings or net income). This means that most companies actually report four earnings per share (EPS) numbers - unless they voluntarily elect to recognize options as hundreds have already done: On the Income Statement: 1. Basic EPS 2. Diluted EPS 1. Pro Forma Basic EPS 2. Pro Forma Diluted EPS Diluted EPS Captures Some Options - Those That Are Old and In the Money A key challenge in computing EPS is potential dilution. Specifically, what do we do with outstanding but un-exercised options, old options granted in previous years that can easily be converted into common shares at any time (This applies to not only stock options, but also convertible debt and some derivatives .) Diluted EPS tries to capture this potential dilution by use of the treasury-stock method illustrated below. Our hypothetical company has 100,000 common shares outstanding, but also has 10,000 outstanding options that are all in the money. That is, they were granted with a 7 exercise price but the stock has since risen to 20: Basic EPS (net income common shares ) is simple: 300,000 100,000 3 per share. Diluted EPS uses the treasury-stock method to answer the following question: hypothetically, how many common shares would be outstanding if all in-the-money options were exercised today In the example discussed above, the exercise alone would add 10,000 common shares to the base. However, the simulated exercise would provide the company with extra cash: exercise proceeds of 7 per option, plus a tax benefit. The tax benefit is real cash because the company gets to reduce its taxable income by the options gain - in this case, 13 per option exercised. Why Because the IRS is going to collect taxes from the options holders who will pay ordinary income tax on the same gain. (Please note the tax benefit refers to non-qualified stock options. So-called incentive stock options (ISOs) may not be tax deductible for the company, but fewer than 20 of options granted are ISOs.) Lets see how 100,000 common shares become 103,900 diluted shares under the treasury-stock method, which, remember, is based on a simulated exercise. We assume the exercise of 10,000 in-the-money options this itself adds 10,000 common shares to the base. But the company gets back exercise proceeds of 70,000 (7 exercise price per option) and a cash tax benefit of 52,000 (13 gain x 40 tax rate 5.20 per option). That is a whopping 12.20 cash rebate, so to speak, per option for a total rebate of 122,000. To complete the simulation, we assume all of the extra money is used to buy back shares. At the current price of 20 per share, the company buys back 6,100 shares. In summary, the conversion of 10,000 options creates only 3,900 net additional shares (10,000 options converted minus 6,100 buyback shares). Here is the actual formula, where (M) current market price, (E) exercise price, (T) tax rate and (N) number of options exercised: Pro Forma EPS Captures the New Options Granted During the Year We have reviewed how diluted EPS captures the effect of outstanding or old in-the-money options granted in previous years. But what do we do with options granted in the current fiscal year that have zero intrinsic value (that is, assuming the exercise price equals the stock price), but are costly nonetheless because they have time value. The answer is that we use an options-pricing model to estimate a cost to create a non-cash expense that reduces reported net income. Whereas the treasury-stock method increases the denominator of the EPS ratio by adding shares, pro forma expensing reduces the numerator of EPS. (You can see how expensing does not double count as some have suggested: diluted EPS incorporates old options grants while pro forma expensing incorporates new grants.) We review the two leading models, Black-Scholes and binomial, in the next two installments of this series, but their effect is usually to produce a fair value estimate of cost that is anywhere between 20 and 50 of the stock price. While the proposed accounting rule requiring expensing is very detailed, the headline is fair value on the grant date. This means that FASB wants to require companies to estimate the options fair value at the time of grant and record (recognize) that expense on the income statement. Consider the illustration below with the same hypothetical company we looked at above: (1) Diluted EPS is based on dividing adjusted net income of 290,000 into a diluted share base of 103,900 shares. However, under pro forma, the diluted share base can be different. See our technical note below for further details. First, we can see that we still have common shares and diluted shares, where diluted shares simulate the exercise of previously granted options. Second, we have further assumed that 5,000 options have been granted in the current year. Lets assume our model estimates that they are worth 40 of the 20 stock price, or 8 per option. The total expense is therefore 40,000. Third, since our options happen to cliff vest in four years, we will amortize the expense over the next four years. This is accountings matching principle in action: the idea is that our employee will be providing services over the vesting period, so the expense can be spread over that period. (Although we have not illustrated it, companies are allowed to reduce the expense in anticipation of option forfeitures due to employee terminations. For example, a company could predict that 20 of options granted will be forfeited and reduce the expense accordingly.) Our current annual expense for the options grant is 10,000, the first 25 of the 40,000 expense. Our adjusted net income is therefore 290,000. We divide this into both common shares and diluted shares to produce the second set of pro forma EPS numbers. These must be disclosed in a footnote, and will very likely require recognition (in the body of the income statement) for fiscal years that start after Dec 15, 2004. A Final Technical Note for the Brave There is a technicality that deserves some mention: we used the same diluted share base for both diluted EPS calculations (reported diluted EPS and pro forma diluted EPS). Technically, under pro forma diluted ESP (item iv on the above financial report), the share base is further increased by the number of shares that could be purchased with the un-amortized compensation expense (that is, in addition to exercise proceeds and the tax benefit). Therefore, in the first year, as only 10,000 of the 40,000 option expense has been charged, the other 30,000 hypothetically could repurchase an additional 1,500 shares (30,000 20). This - in the first year - produces a total number of diluted shares of 105,400 and diluted EPS of 2.75. But in the forth year, all else being equal, the 2.79 above would be correct as we would have already finished expensing the 40,000. Remember, this only applies to the pro forma diluted EPS where we are expensing options in the numerator Conclusion Expensing options is merely a best-efforts attempt to estimate options cost. Proponents are right to say that options are a cost, and counting something is better than counting nothing. But they cannot claim expense estimates are accurate. Consider our company above. What if the stock dove to 6 next year and stayed there Then the options would be entirely worthless, and our expense estimates would turn out to be significantly overstated while our EPS would be understated. Conversely, if the stock did better than expected, our EPS numbers wouldve been overstated because our expense wouldve turned out to be understated.
No comments:
Post a Comment